HIIHTOKAUSI KORKATTU!

Pitkään ihmettelin ihmisten intoa hiihtoon ja kuvia iloisen näköisistä hiihtäjistä. Minun silmillä näin kuvissa vain ärräpäitä, kun sukset joko lipsuu tai ei luista, puhumattakaan palelevista sormista ja varpaista🙄. Ala-asteella hiihdin pakosta, veren maku suussa, kun meillä oli erittäin vaativa liikunnanopettaja ja hän oli intohimoinen hiihtäjä. Nuoruusvuosien jälkeen jätin lajin oikein mielelläni taakseni, kaipaamatta sitä yhtään. Sisaruksista yksi pikkuveli ja -sisko hiihtivät kilpaa, se riitti mulle…

Jossain vaiheessa ruuhkavuosien aikaan päätin kokeilla vielä lajia ja satsasin perinteiset hiihtovarusteet. Tuli hiihdettyä jonkin verran, mutta mikään hiihtokärpänen ei todellakaan puraissut. Työläintä on ollut suksien huolto. Aikaa ja vaivaa palaa… Ei minun juttu! Helpompi laittaa lenkkarit jalkaan ja käydä juoksemassa. Kunnes markkinoille ilmaantui pitokarvasukset. Ajattelin vielä kertaalleen antautua ja kokeilla, jospa innostuisin kuitenkin lajista. Onhan se äärimmäisen tehokas ja hyvä laji.

Peurakankaan hiihtoladun varrelta.

Hankin perinteiset pitokarvapohjaiset sukset reilu vuosi sitten. Nehän tuntuvat toimivan! Ja onhan se mukava, kun suksi luistaa (kun muistaa laittaa luistoa…) eikä lipsu. Niinpä pyrin pitämään nyt talvella treeniohjelmassa mukana myös hiihdon. Hieman haastavaa kylläkin ollut tämän talven lumilla, jos ei ole pohjoisessa käymässä. Onhan hiihto muutenkin tosi paljon vähemmällä, kuin juoksu, mutta hyvänä vaihteluna kuitenkin. Ei, hiihtokärpänen ei edelleenkään ole puraissut, mutta nyt se on kuitenkin ihan mukavalta tuntuvaa touhua✌.

Korkkasin viime viikonlopun aikana hiihtokauden auki. Lauantaina pyörähdin Kemijärven Peurakankaalla sivakoimassa 15km. Erikoista kyllä, mutta enpä ole vielä Peurakankaalla aikaisemmin hiihtänyt. Aikaisemmat hiihdot nuorenakin tuli hiihdettyä vain Pitkänvaaran laduilla, eli pelkkää ylä- ja alamäkeä… Peurakankaan maasto oli oikein sopivaa ja pk-hiihtoon soveltuvaa.  Eka kymppi meni fiilistellessä ja hakiessa taas ‘kesätauon’ jälkeen sopivaa rytmiä. Aurinko paistoi, joten ihastelin ja imin kaiken energian siitä irti🌞. Vika vitonen oli jo oikeaa hiihtoa… Aurinko ehti piiloutua pilvien taakse loppumatkasta. Hiki tuli ja punaiset posket. Ihana olo! Illan päälle käväistiin Cillan kanssa vielä 9km juoksulenkki Kemijärven ympärillä💪. Kunnon happihyppely-päivä!

           

Sunnuntaina lähdettiin avaamaan myös laskettelukausi Pyhätunturille. Nuorimmainen lähti mukaan. Hän on jo sen verran kova laskija, että mulla ei ole mitään saumaa pysytellä rinteissä hänen kyydissä enää. Oli lauha keli, mutta kova tuuli ja lumipyry tuiversi huipulla, mikä onneksi helpotti heti alkulaskun jälkeen suojaisemmalla alueella. Rinteet oli hyvässä kunnossa. Nuorimmaisen lempipuuhaa on hypellä hyppyreistä ja lasketella metsäreittejä. Hän ohjaa meitä vanhuksia, jotka yrittää pysytellä pojan perässä😆. Oli mukava päivä ja sai tuntumaa taas suksille. Siispä kevätaurinkoa ja -rinteitä kovasti odotellessa… ja tietysti after skiitä😉.

Missä välissä nuorimmainenkin on hurahtanut äitiään pitemmäksi?!

Kyllä huomaa, että päivä on pidentynyt jo selvästi. Ihan parasta on auringonvalo ja kaamoksen väistyminen. Onko sillä sinulle suuri merkitys jaksamiseen ja mielialaan? Mulle se on kuin uudestisyntyminen kevään kynnyksellä ja ilolla odottaa jo kevätauringon lämmittäviä säteitä😍. Nautitaan hetkestä ja matkasta kohti kevättä kiitollisin ja iloisin mielin.

Tiina💜

 

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *