KUKA HEILUU NÄPPÄIMILLÄ?

Lapin vedellä kastettu, jolla puhe on sopiva sekoitus soljuvaa tornionjokilaakson meän kieltä ja kemijärveläistä murretta, höystettynä oululla. Olen siis syntynyt Pellossa ja kasvanut varhaislapsuuteni siellä. Nuoruusvuoteni olen viettänyt Kemijärvellä, jossa edelleen on lapsuudenkotini. Opiskelu ja työelämä on vienyt 90-luvun alkupuolella pohjoisesta Oulun seudulle. ”Vaikka olen lähtenyt Lapista, ei Lappi ole lähtenyt minusta”, voisin kliseemäisesti kiteyttää sielunmaisemaani.

Olen myös sekoitus intro- ja ekstroverttisyyttä, joka nauttii ihmisten seurasta ja sosiaalisesta elämästä, mutta viihtyy ja osaa olla myös yksin välillä. Sydäntä lähellä olevat harrastukset, juoksu, spinning ja kuntosalitreenit, antavat mahdollisuuden toteuttaa molempia tarpeita. Blogini tuleekin pyörimään lähinnä harrastustreenini ja omien tavoitteiden parissa, yhdistyen siinä samalla pohdintojen kautta elämässä selviytymiseen yleensä. Sitähän tämä on. Elämässä selviytymistä käytännössä. Jos olen selviytynyt oman lapseni elvyttämisestä, olen varmaankin selviytynyt pahimmasta, mitä olen elämässäni kohdannut tähän mennessä. Huomaan, että tästä postauksesta taustoistani tuli melko pitkä, mutta enköhän seuraavissa pääse jo varsinaisen asian äärelle?.

Pyhätunturi <3 Isokurun kauniin reitin varrelta. Kuinka pieni onkaan ihminen luonnon keskellä!

Vaikka koen, etten ole huippuspesialisti tai ääriosaaja jonkin tietyn asian suhteen, olen kuitenkin ylpeä monista käytännön taidoistani ja maalaisjärjen soveltamisesta. Vahvat taustavaikuttajat löytyvät lapsuudenkodistani. Muutama sananen heistä, vanhemmistani, suurella kunnioituksella ja rakkaudella.

Käsityötaitoisesta äidistäni voisin kirjoittaa enemmänkin, mutta ehkä kirjoituksissani myöhemmin avautuu lisää molemmista vanhemmistani. Äitini, jonka opissa on saanut opetella elämäntaitoja, vauvojen hoidosta vainajan viimeiseen pukemiseen. Äidille, jolle mahdoton on aina ollut mahdollista, tapetoinnista kukkasidontaan ja pitopalveluiden emännöintiin aina hääpukuni ompeluun asti. Äitini on rokotettu työnteolla. Hän on tilannetajun ja selviytymisen mestari, jonka stressinsietokyky on poikkeuksellista ja lääketieteellisestä näkökulmasta katsottuna melkeinpä mahdotonta, kuten lääkäriveljeni totesi yhdessä juhlaäitienpäivä -puheessaan. Kuka onkaan nähnyt elämässään niin paljon kuin oma äitini! Kätilön työstä aina viimeisen matkan saattajaksi rajan toiselle puolen.

Olen monessa suhteessa isän luonnekopio, jolle sohvalla makaaminen on joutilaitten hommaa ja työnteko elämän siunaus ja missio. Työnteko on aina ollut korkealle arvostettu hyve lapsuudenkodissani. Ehkäpä liiankin korkealle. Isä vietti 80 -vuotispäiväänsä, työn merkeissä, yrittäjänä vielä, hautausurakoitsijana. Emme sisarusteni kanssa kysele enää, koska aikoo jäädä eläkkeelle. Ei jää. Hylättynä on joutunut kahden viikon ikäisenä lastenkotiin; hän on kasvanut ilman isää ja äitiä. Otettu taloihin kasvattipojaksi, työntekijäksi, jonka on ollut pakko ansaita leipänsä itse jo silloin, kun minä mietin samassa iässä, mikä olisi hieno nukenvaunun väri. Isän elämä on ollut todellakin selviytymistä ja suorittamista. Ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Isäni, joka ei ole koskaan istunut ruokapöytään ennen lapsiaan. Hänellä on kaikessa tekemisessä ollut tärkeintä ensin lasten etu; ruokkiminen, vaatetus ja huolenpito.

Tietynlaisesta isän suorituskeskeisyydestä olen itse (onneksi) opetellut tietoisesti osittain pois. Osaan jo aika hyvin chillaustaitoja ja ’vain olemista’, hengittämistä, hetkessä elämistä. Ei ole syntymälahjana eikä kasvatuksen tuloksena sitä suotu. Vaikka enpä ole kyllä varma yhteiskunnan kannalta, ollaanko välttämättä menossa ihan oikeaan suuntaan monenlaisten downshiftaus -ajatteluiden kanssa. Siinäkin voidaan vetää överit. Voi kuulostaa kovalta, mutta mielestäni suorittamistakin tarvitaan vielä, vaikka se onkin terminä kärsinyt jonkinlaisen inflaation viime vuosina. Onko kultaista keskitietä olemassa?

Roolimalli – työ, mindfullness ja downshiftaus tasapainossa 😉

Vanhempani ovat kasvattaneet yhdeksän yhteiskuntakelpoista lasta, mistä olen ylpeä ja kiitollinen heille, koska sisarukset perheineen ovat äärimmäisen tärkeitä minulle. Olen sisarusparven toiseksi vanhin ja tyttäristä ensimmäinen, äiti neljälle omalle ihmeelliselle pojalle ja yrittäjämiehen vaimo. Opiskelin filosofian maisteriksi luonnontieteissä sekä aineenopettajan pätevyyden biologiassa ja maantiedossa. Kaunis ajatus oli olla kotona silloin, kun lapsetkin lomailevat koulusta. Opettajan uralle en kuitenkaan päätynyt loppujen lopuksi, opettajien houkuttelevista kesälomista huolimatta?. En ole paikkaan, enkä aikaan sidonnainen luonne. Tarvitsen työn suhteen itsenäisen ja luovan ympäristön toteuttaa sitä sekä vaihtelevuutta työpäiviin, tykkään olla liikkeessä.

Vanhin poika (-97) ja toinen kaksospojista (-99) on muuttanut jo kotoa pois ja asuvat omillaan. Toinen kaksosista puolestaan on vielä armeijan leivissä hetken ja nuorimmainen (12v.), iltatähti, pitää meidät edelleen liikkeessä kotona. Onneksi ?! Harrastuslogistinen palvelu toimii nuorimmaiselle niin jääkiekon kuin jenkkifutiksenkin ympärillä. Rumputunneille hän pääsee kätevästi pyörällä. Myönnän, että nyt eletään huomattavasti helpompia aikoja lasten harrastusten suhteen, kuin silloin kun kaikkia kolmea kuskattiin äärimmäisen tehokkaasti viritetyllä logistiikka-aikataululla. Vanhemmista kaksi harrasti jääkiekkoa (eri joukkueissa tietysti!) ja yksi telinevoimistelua kilparyhmässä. Niin kuin varmasti kaikille äideille, lapset ovat kaikki kaikessa ja maailman tärkein asia. Jos jollakin lapsella on murheita, on sullakin murheita. Jos jollakin on iloa, on sullakin iloa. Niin se menee… Elämäni timantit!

Olen yrittäjän, hauturin, vaimo ja elämä miehen työn ympärillä pyörii vakavien ja surullisten asioiden merkeissä. Tärkeä taito onkin osata poissulkea työn raskas kuorma pois mielestä vapaa-ajalla. Ainakin pääsääntöisesti. Hautausalan päätoimisena yrittäjänä olin itsekin melkein 10 vuotta mieheni rinnalla ja olen nähnyt myös vanhempieni työn hautausalalla, joten se ei ole voinut olla vaikuttamatta ajatuksiini ja kokemuksiini.

Kaikki poisnukkuneiden kohtalot, jokainen ainutlaatuisuudessaan ja suru, on koskettanut ja kulkee mukanani jollain tavalla. Kuolema, välillä niin raadollisena ja epäreiluna, joskus myös armahtavana helpotuksena. Mutta omaisten suruun ei voi ulkopuolinen jäädä pitkäksi aikaa, tai kantaa sitä koko surua mukanaan omaan elämäänsä. Muuten ei jaksa eteenpäin eikä sitä kaikkea surun määrää voi kantaa, mitä kohtaa tällaisessa työssä. Voi kulkea rinnalla ja mukana sen pienen matkan, olla ihminen ihmiselle. Myötäelää ja jakaa surun taakkaa sen hetken. Auttaa, huolehtia ja hoitaa asioita. Aika voimaton ja vajavainen toimintakyvyiltään on ihminen suuren surun kohdatessa. Kaikista surujen puroista on toivottavasti kasvanut myös jotain uutta, lohtua ja myötäelämisen taitoa. Elämä on oppimista ja antamista, vain silloin voi itse myös jotain saada.

MITÄ AJATTELEN TULEVASTA?

Nuoruutta kun ei tarvitse enää tavoitella ja eläkeikään on vielä pii..itkä matka, niin on vapauttavaa huomata, kun saa keskittyä elämään tässä hetkessä. Nauttia juuri niistä tilanteista, mitkä tuo iloa ja hyvää mieltä. Tehdä ja toteuttaa niitä asioita, mitkä ovat lähellä sydäntä ja manata välillä rehellisesti väsymystä ja paskoja päiviä (niitäkin on, ihan jokaisella ja varmasti). Pahimmat ’ruuhkavuodet’ on jo takanapäin. Voin kelata omaa elämääni, peilata sitä historiaan, miten se on muovannut minut tällaiseksi kuin nyt olen. Mutta ennen kaikkea katsoa elämää eteenpäin ja miettiä, miten kasvan ja kehityn ihmisenä. Olenko huomenna parempi versio itsestäni kuin tänään? Haaveilla isosti, toivoa suuresti, tehdä töitä omien unelmien eteen ja olla kiitollinen siitä, mitä just nyt on. Olla oma itsensä ja nauttia siitä!

Oletko sinä asettanut itsellesi tavoitteita tai haaveita, joita kohti pyrit tietoisesti? Ne voivat olla tavoitteita huomiselle tai ensi viikolle ehkä jopa vuosien päähän. Mikä voisi olla tavoitteesi tulevalle viikonlopulle?

Tällainen tyyppi löytyy näppäimistön takaa… Toivotan sulle mukavaa matkaa kanssani!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *